sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Märehtijät

Lammas on märehtijä! En ollut sitä tässä kaikessa lampaanodotuksessa taas niin muistanutkaan. Mutta nyt on jo parina päivänä saanut katsella märehtimistä. Tyypit jauhaa suutaan niinkuin purkkaa söisivät. Märepala nousee levolla ollessa suuhun, sitä jauhetaan jonkun aikaa, nielaistaan ja hetken päästä tulee uutta pureksittavaa. Perin kätevää. Ensin saa hotkia ruokaa vauhdikkaammin ja sitten pureksia sitä uudelleen hienommaksi. Pötsin mikrobit tekevät osatyönsä ja näin ruohosta ja lehdistä muodostuu tarvittavat proteiinit. Lammas saa ruokansa aivan erilaisesta ravinnosta kuin ihmiset ja kanat (ns. yksimahaiset), joilla tarvitsee olla paljon monipuolisempaa safkaa nokan edessä.

Ihminen saa myös uskoontullessaan eräänlaisen märehtijän ruuansulatuksen. Ennen sitä, harvaa ihmista raamatun sana kauheasti vetää, koska se ei niin aukea, on niin yksimahainen hengellisesti. Mutta uskoon tultua muuttuu ravinnonlähteet, saadaan mikrobit pötsiin, jotka alkavat hajottaa raamatun kirjoituksia niin että niitä alkaakin ymmärtää paljon paremmin. Silloin voi välillä ahmia hengellisiä asioita, vaikka jossain kokouksessa tai keskustelun kautta tai itse kirjoja lukemalla tai itse Raamattua lukemalla. Ja sitten vähän myöhemmin, rauhallisena hetkenä voi alkaa märehtimisen ja uudelleen rauhassa palata vielä niihin asioihin ja saada niistä vieläkin enemmän irti. Kenties jopa blogin.. ;)

Eräs tuttu tuossa hiljan kertoi kuinka jo ennen uskoontuloaan oli oppinut hieman märehtimistä. Sen sijaan että olisi vain ulkoa ladellut Isä meidän -rukousta, hän oli yksi jae kerrallaan miettinyt joka sanaa ja asiaa, mitä siinä oikein sanotaankaan. Tämä pienikin Raamatuntekstin märehtimisharjoitus oli kaiketi ollut tälle ihmiselle merkityksellinen ja yhtenä askeleena viemässä häntä uskoon ja Jeesuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen, kun hän sitä vielä useampi vuosikymmen tapahtuneen jälkeen muisteli. Ja toki hän harjoittaa Raamatun Sanan märehtimistä edelleen, nykyään sitten ihan koko Raamatun osalta.

Jotkut ihmiset märehtivät vanhoja, ikäviä asioita tai jotain muuta sellaista, minkä olisi parempi jättää taakseen, kuin aina nostaa uudelleen ja uudelleen suuhun kun siitä tulee vain paha maku. Hengellisten asioiden märehtimisestä tulee hyvä maku ja henki saa ravintoa. Jeesus kertoo: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee." (Matt. 4:4).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti